Arvonlisäverokannoista

Perussuomalaiset esittävät ruoan arvonlisäveron laskemista nykyisestä 13 prosentista 10 prosenttiin, sekä muiden tuotteiden arvonlisäveron nostamista nykyisestä 23 prosentista.

Erilaiset arvonlisäverokannat kuitenkin mahdollistavat samanlaisen veronkierron kuin erilaiset ansiotulo- ja pääomaverokannat. Esimerkiksi lääkäreillä ja asianajajilla on mahdollisuus nostaa palkkansa pääomatulona, josta peritään veroa vain 28%. Laillinen veronkierto loukkaa monien mielestä yhdenvertaisuutta.

Kaupat toteuttavat verokantaeroihin perustuvan veronkierron etukorttijärjestelmillään. Jälkikäteen myönnettävä alennus on mahdollista myöntää kaupan valitsemista tuotteista. Kauppa myöntääkin alennuksen korkeamman arvonlisäverokannan tuotteista, jolloin maksettavien verojen määrä vähenee.

Esimerkkitilanteessa asiakas ostaa kaupasta 100 eurolla 23% arvonlisäverokannan tuotteita, ja 900 eurolla 13% verokannan tuotteita. Ilman etukorttijärjestelmää kauppa joutuisi maksamaan 23% verokannan myynnistä veroa 100-100/1,23 = 18,70 euroa, ja 13% verokannan myynnistä veroa 900-900/1,13 = 103,54 euroa eli yhteensä 122,24 euroa.

Jos kauppa myöntää 1000 euron kokonaisostoksista 10% alennuksen, ja kirjanpidossaan myy kaikki 23% verokannan tuotteet nollahintaan, joutuu se maksamaan veroa vain 13% verokannan myynnin mukaan eli yhteensä 103,54 euroa.

Mikäli kauppa olisi etukorttijärjestelmän sijaan alentanut kaikkien tuotteiden hintoja 10%, maksaisi se veroa 23% verokannan tuotteista 90-90/1,23 = 16,83 euroa ja 13% verokannan tuotteista 810-810/1,13 = 93,19 euroa eli yhteensä 110,02 euroa.

Etukorttijärjestelmän mahdollistaman veronkierron avulla maksettavien arvonlisäverojen määrä tippui siis esimerkkitilanteessa 110,02 eurosta 103,54 euroon. Mikäli perussuomalaisten ajatus verokantojen eron kasvattamisesta toteutetaan, muodostuu veronkierrosta vielä tätäkin kannattavampaa.

1 kommentti: Arvonlisäverokannoista

  1. Teemu kirjoitti:

    Hauska anekdootti:Yksityiset ihmiset lähettävät joskus kiireellisissä tavarakuljetuksissa ihmisen mukaan taksiin istumaan koska pelkän tavaran lähettäminen on kalliimpaa kuin henkilön + tavaran kuljetus. Henkilökuljetusten alv. 9 %, tavaroilla 23 %. Onko yhteiskunnan kokonaisedun mukaista että taksissa istuva ei tee tuottavaa työtä, koska vero?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.